Kasvatustyöstä ja kouluammuskeluista

Tosiasioita:

Suomessa on ikiaikaiset perinteet metsästyksessä
ja kalastuksessa. Virvelin ja haulikon omistaminen
on normaalia, myös alle 15-vuotiaalle.

Britanniassa on säädetty jo viimevuosituhannella
sellainen aselaki, että rata-ammunta harrastuksena
on melkein kadonnut. Nyt siellä pelätään puukkoja.

Jos viisitoistakesäisellä on haulikko, että pääsee
isän kanssa metsälle, se on monin kerroin terveempää
kuin se, että 22-vuotiaalla on puoli-automaattinen
käsiase, jolla ammutaan ampumaradalla agressioita
pois.

Jos ihmiseltä otetaan pois pyssy ja sitten puukko,
niin se ei lakkaa automaattisesti satuttamasta toista.

Tietokonepelit ja hevimusiikki eivät tee kenestäkään
tappajia.

Turvaton maailmankuva, aikuisen välinpitämättömyys,
kavereiden puute ja kiusaaminen tekevät.

Päivittäin joudun työssäni kohtaamaan järjetöntä
väkivaltaisuutta, täysin absurdeja ongelmanratkaisu-
malleja, pikkumaisia riitoja, jotka paisuvat tappeluiksi.
Ja mitä minä teen työkseni? Kaitsen ja kasvatan ala-aste-
ikäisiä.

Näen joka päivä ne syyt, jotka todennäköisesti ovat
eniten vaikuttaneet sekä Petri Gerdtin, Pekka Auvisen
ja Matti Saaren, kuin myös Eric Harrisin, Dylan Kleboldin
ja monien muiden tekemään ratkaisuun. Millaisia nämä syyt
voivat olla? Mikä saa nuoren ihmisen haluamaan kuolemaa
itselleen ja kaikille muille?

On aivan normaali tilanne, että koulussa, kerhossa,
leikkipuistossa, jopa tarhassa, on kaksi tai kolme
ohjaajaa/opettajaa ja neljästä viiteenkymmeneen lasta.
Puuttuminen haukkumisiin, kiusaamiseen, väkivallantekoihin
ja varkauksiin, tai edes yksittäisen lapsen noteeraaminen
saattaa olla lähes mahdotonta. Lapset eivät pysty
keskittymään, sisätiloissa loppuu happi, ja ulkotiloissa
esimerkiksi leikin organisoiminen voi olla täysin mahdotonta.
Kaikki juoksevat minne satuu, eikä kaikkia voi valvoa saman-
aikaisesti. Tilanne helpottuu välittömästi, kun osa lapsista
haetaan kotiin. Ryhmä pienenee, ja sen hallitseminen ja
tarkkaileminen on taas mahdollista.

Osa haetaan, mutta moni lapsi lähtee kuitenkin yksin
kotiin. Heitä ei haeta, ja he saattavat joutua odottamaan
kotona pitkänkin aikaa. Kun vanhemmat saapuvat kotiin, he
saattavat olla oman työnsä uuvuttamia, ja lapsen ongelmiin
ja kysymyksiin tulee suhtauduttua yliolkaisesti. Entä kun
tätä kuviota jatkuu vuoden? Kaksi? Viisi? Koko peruskoulun
ajan?

Ymmärrän toki hallituksen tarpeen puuttua kaikkein
ilmeisimpään epäkohtaan, eli aselakiin. Ymmärrän myös
oppositiota, joka pääsee vihdoin moittimaan jotakuta
ministereistä muustakin kuin ministerin henkilökohtaiseen
elämään liittyvästä skandaalista. En silti koe, että
aselain muutokset tai Anne Holmlundin ero vaikuttaisivat
nykyiseen tilanteeseen juurikaan.

Sen sijaan se, että kerhoista, kouluista, leikkipuistoista
ja tarhoista saataisi taas lapsen - ja aikuisen - arvoisia
paikkoja, voisi asiaa auttaakin. Mitä hyötyä on panostaa
lisää ja lisää mielenterveystyöhön, jos samaan aikaan
ammutaan itseään jalkaan kasvattamalla ryhmiä, ylityöllistä-
mällä ohjaajia ja opettajia ja karsimalla taidekasvatusta
ja liikuntoa? Miksi vaivautua puuttumaan aselakiin, jos
asiat päästetään siihen tilaan, että nuorella on tarve
satuttaa muita ihmisiä?

Valtion rahoja voi tietysti haaskata mielin määrin
musiikkitaloihin ja innovaatioyliopistoihin, joita ainakaan
näin ruohonjuuritasolla juuri kukaan ei tunnu haluavan tai
arvostavan - ja samalla varmistaa, että ensi vuonna lakkautetaan
ja yhdistetään taas muutama koulu ja päiväkoti. Poliisi voi
myös laittaa resurssejaan kiinni internetin tarkkailuun, ja
lakata vierailemasta kouluissa ja päiväkodeissa. Tehdään
poliisista sinullekin vieras!

En kiellä sitä, että lapsen kehitykseen vaikuttaa suurimmalta
osin koti ja vanhempien antama esimerkki. Kuitenkin, koulu ja
erilaiset harrastukset ja kerhot vievät lapsen päivästä usein
yli puolet, kuuden ja kuudentoista ikävuoden välillä 270 päivänä
vuodessa. Niiden vaikutusta ei tule aliarvioida.

Weltschmerz

Lupasin viimeksi tänne horistessani puhua
maailman tilasta, joten ei siinä muuta, kuin:

Tuska 2008 takana - elämä edessä. Ja tietysti
Tuska 2009. Mutta ennen sitä otetaan vähän
tuntumaa tähän vuoteen.

Perjantaina minut pakotettiin töistä Tuskaan.
No shit. Ylimääräisen ajan päätin kuitenkin
viettää nätin tytön seurassa lounaalla. Tästä
johtuen missasin KYRCKin, mutta mitäs tuosta.
Stam1naa näin jonkin verran, ja kuulin sitäkin
heikommin, teltassa kun ei oikein enää riitä
kapasiteettia noille kävijämäärille. Vaikka
Stam1na on mennyt minulta bändinä ihan ohi,
niin kyllä meininki oli huipussaan, ja toivoin,
että olisin ehtinyt ihan alusta mukaan.

Carcass jätti kylmäksi. Soitto oli tiukkaa,
jopa yllättävän tiukkaa, verrattuna siihen
Carcassiin, jonka minä tunnen. Sen sijaan
lavalla oli niin heikko rokkimeininki, että
mielenkiinto meni ihan kokonaan, kun en ollut
siellä edessä heilumassa.

Entombedin eturivi oli suurehko virhe, kun en
oikein pidä elävänähautaamisen tunteesta, ja
kun molemmista käsistä lähti ekan biisin aikana
tunto (terkkuja vaan sille kaverille, joka
nojasi tarkoituksella hermoon koko painollaan),
niin katsoin aiheelliseksi siirtyä pitin reunalle.
Siellä oli jo tilaa hengittää, ja pystyin
nauttimaan vähän keikastakin. Kyllä oli kova.

Dimmu Borgirin aikana palasi tunto käsiin, mutta
kuulorauhaset turpeutuivat aika pahasti orkesteri-
sampleihin. Mourning Palacekaan ei jaksanut
lämmittää. Niin kuin eräs totesi: jotain vikaa
on maailmassa, kun Dimmu kuulostaa Moonspelliltä.

Eikä soittaneet Stormblåstia, saatana. Tai jos
soittivat, niin liian myöhään. Aivan sama.

Vähän tuli joku tuuppineeksi myös tupakalla
kämmensyrjää. Vaikea noita on siellä alueella
hyvänä pitää, mutta ei näytä tulehtuneen
pahasti.

Ja sitten katosi kaikki kaverit, tai ainakin ne,
joiden kanssa olisin hengannut, että Kezza-Pibab
naamaan, suihkuun ja nukkumaan.

Lauantaiksi laitoin päähän lätsän. Yritin vähän
pelastaa porukan vajaamiehityksestä johtuvaa
ruotsi-uskottavuuden puutetta. Yllättävän ison
porukan löysin Kaisaniemestä pizzeriasta, mutta
siitä se päivän aikana kutistui, kun toisilla
oli passit ja lopuilla viinaa.

Sopivasti tultiin sisään Sotajumalan viimeisellä
nuotilla, joten parahiksi Behemothiin ehdittiin.
Nergal lienee se ainoa kaveri (hevari) maailmassa,
joka voi uskottavasti repiä raamatun lavalla.

"No, miten se sen teki?"
"No se repi siitä sivuja."

Myös bläkkiksen tulevaisuus on Behemothin, ja
etenkin Infernon rumpusoolojen varassa.
I've got erection, ja sitä rataa. Ei niin hyvä
kuin 2003, mutta hyvä.

Behemoth aiheutti ilmeisesti jonkun takanaolevan
hermostossa hallitsematonta nykimistä, koska sain
koko päivän tarpeiksi ihan ensi käden empiiristä
tietoa siitä, miltä se puolentoista litran limupullo
tuntuu lähitaisteluaseena. Kyllä se sattuu ihan
vitusti, jos se osuu suoraan lapaan.

Noxa puolestaan todisti, että grindi on
hyväntuulinen huumorilaji. Luulen, että
puristeilla ja pittaajilla meni maku touhuun,
mutta kun tyyppi laulaa rasmusta välispiikeissä
ja juontaa biisin sisään "the next song is..we
call..what...Fuck!", niin ei siinä voi paljoa
ryppy otsassa repiä. Kyllä varmasti koko
festarin hyväntuulisin keikka.

Vähän piti katsastella Ghost Brigadea, vaikka
Noxaa jäi pätkä näkemättä. Aika kehnot soundit
oli GB:llä, mutta parin biisin perusteella olisi
varmaan aihetta perehtyä vähän lisääkin.

Fields of the Nephilim ei ole itselle kovin tuttu
yhtye. Muhkean kuuloista, ja peräti kaksi stetsonia
lavalla. Pitää hoitaa tämä aukko sivistyksessä. En
osaa muuta sanoa. Dream Eviliä kuunneltiin rinteestä,
Discard ei kiinnostanut senkään vertaa. Täytyy sanoa,
että on aikamoista, jos oikeasti saa nurmialueella
valita mihin istuu. Kaikki läjään vaan, ja ensi
vuonna läjän päälle kasa (+2000 lippua?), eiköstä
juu?

Kreatoria diggasin vähän salaa, kyllä se Metallican
kanssa kilpailee, mutta porukan yleinen nihkeys
tarttui, ja vähän ohi meni Kreator turistessa.
Soitto kuitenkin kulki, eikä soundeissa ollut
vikaa. Siinä se meni taustalla.

Primordial oli mahtava. Intensiivisen tunnelman
luojana varmasti yksi kovimpia. Saisivat tulla
klubikeikalle pikapuoliin. Soitannollinen dynamiikka
korostui tietty Kreatorin jälkeen entisestään, mutta
kyllä tuo olisi edukseen erottunut varmasti eri
seurassakin. Lisäksi tapasin sattumanvaraista
kautta sattumanvaraisen vanhan "tutun", ja
niinpä ei tarvinnut edes ihan yksin katsella keikkaa
(kaksin aina kaunihimpi, ja muu poppoo meni Diabloon).

Primordialin jälkeen koitti hetki, jota odotin jo
ennen kuin tämän vuoden esiintyjät julkistettiin.

Danger Mobil.
Gerbil Nomad.
Lamb Negroid.
Bedlam Groin.

Morbid Angel.

Suoritus ei ollut teknisesti tyylipuhdas, mutta
jopa rokkipoli-isi basisti näytti nauttivan menosta.
En voi väittää nähneeni yhtään alakuloista naamaa
koko keikan aikana. Eikä merkkiäkään Carcassin
jälkeisestä "tässäkö tämä nyt oli?"-tunteesta.

Tulin itse asiassa niin iloiseksi, että olisin
mennyt mille vain jatkoille vaikka heti, mutta
kas!, kaikki lipesivät nukkumaan. Ja soitto
mahdollisista karaoke-sessioista tuli tietysti
välittömästi sen jälkeen, kun olin jo lupautunut
halinalleksi. Hiljaiseksi jäi jatkojuhliminen
vuonna 2008.

Sunnuntaina meni ohi sekä Korpiklaanin peruutus,
että Job For a Cowboyn lauluton setti. Kesätunnelmaan
oli siis johduttava Killswitchin Engagen myötä.
Kyllä ne Amerikan sedät vaan osaa viihdyttämisen.
Kuudennen tai seitsemännen biisin aikana lipsahti
oikeasti huulilta, että "eikös ne just soittanut
ton biisin?" Mutta ei se menoa haitannut, ja kyllä
sitä samaa sointukiertoa kuuntelee iloisesti tunnin
verran, kunhan se vain esitetään tarpeeksi ponnekkaasti.
Ja Killswitchin apina kitaristiksi tarjosi taatusti
levottomimmat välispiikit tänä vuonna. Hyvä meno.

Shade Empireä kuuntelin yhden biisin. En sano mitään.
Siirryin Dying Fetusiin, joka tarjosi niin järjetöntä
möykkää, että oksat korviin ja korvat pois. Jos tuosta
rumpali vielä tiukemmaksi muuttuu, niin sitä voi jo
käyttää pianonkielenä. Järjetön.

Sonata Arctica soitti jossain joskus.

Morbid Angelin ja Behemothin jälkeen suurimmat
odotukset kohdistuivat Nileen. Dying Fetus oli
kuitenkin asettanut riman niin korkealle, että
Nilen olisi pitänyt olla ensimmäisestä nuotistaan
täydellisesti kasassa, jotta täysin epärealistiset
odotukseni olisivat täyttyneet. Valitettavasti
Teltan sisällä kuului lähinnä bassorumpu, ja sekin
epätahdissa. Kitaroista en kuullut mitään, ja
basso tuntui lähinnä päänsärkynä. Teltan ulkopuolella
taas oli niin paljon porukkaa, että vaikka soundi
parani poispäin asteltaessa, niin samassa suhteessa
volyymi laski niin, että oli annettava periksi.
Kyllä se Nile täytyy jossain klubilla nähdä.
Tyr oli ainakin epävireessä, eikä se Nilen jälkeen
oikeastaan kiinnostanutkaan, eli aika pitkä kahvitauko
tuli pidettyä ennen festivaalin viimeistä esiintyjää.

Ja festivaalin viimeinen esiintyjä oli tietysti
laulu- ja soitinyhtye Slayer. Ja tämä yhtye Slayerhän
on pyhä yksinäisyys, kaiken kritiikin yläpuolella
oleva, vuosi vuodelta kovempia lättyjä vääntävä ehtymätön
ideapankki ja suunnannäyttäjä.

Jos vaikka, mutta vanhoiksi on nekin tulleet.

On vaikea sanoa, soittiko bändi löysästi, vaikka
se siltä kuulosti, sillä ihme muhjuksi miksatusta
soundista puuttui kaikki Slayerille ominainen raskaus.
Kaikki oli uskomatonta puuroa, ja kitarat jäivät
taka-alalle, tai ainakin Kingin kitara jäi. Sen sijaan
Hannemanin stoner(?)overdrive jyräsi täysin kaiken
tiukkuuden, jonka Kingin soitto mukanaan tuo, ja lisäksi
soolot kuulostivat amatöörimäisen huonosti soiteuilta
ja väsyneiltä. Slayerin sooloissahan nyt ei tunnetusti
mitään järkeä ole, mutta onko tuota nyt sitten
korostettava ehkä kaikista huonoiten kyseiselle bändille
istuvalla soundilla. Jotenkin antiklimaattista bändiltä,
jonka joka ainoa tähän asti kuulemani keikka on
räjäyttänyt potin totaalisesti.

Vaikka Slayerin saaminen Tuskaan on varsinkin
järjestäjille se yksi, alkuperäinen toteutunut unelma,
niin Slayeristä ei vain ollut päättämään Tuskaa
ansiokkaasti. Dead Skin Maskin aikana valuimme ulos,
ei vain jaksanut.

Yleisfiilis on vähän pettynyt. Ensi vuonna paremmin.

Maailmaa palaa, palaanko minä?

Pitkällinen, jo hiukan liian tutuksi käynyt
jokakeväinen pääsykoerumba alkaa olla ohi.
Huomenna vielä koe, joka todennäköisesti
jätetään, kuten viime vuonna arvostelematta.
Eli yhdestä osiosta saatu pistemäärä ei riitä
seuraavan osion arvostelemiseen.

Pitäisi kai hakea johonkin, mihin voi päästä
sisään muutenkin kuin onnenkantamoisen ja
äärimmäisen onnistuneen suorituksen kautta.
Täytyy myöntää, että ensimmäinen pitkä loma
yli kahteen vuoteen, ja siviilipalveluksen
jälkeensä jättämä henkilökohtainen budjettivaje
ovat jossain määrin syöneet lukuhimoja.
Onneksi huomenna illalla voi lukea ihan
vapaasta tahdostaan kirjan, ilman suurempia
tunnontuskia.

Tarkoitus oli kuitenkin kirjoittaa maailman
tilasta. Aika suureellinen, ja perin
viitteellinen aihe. Vaihdettuani sähköpostia
äitini kanssa, jäi päähän pyörimään sana
lama. Muistan erään uuden vuoden ja siihen
liittyneen saunakeskustelun samasta aiheesta.
Itse saunominenkin oli jännää, kun kiuas,
sähköinen sellainen, lämmitettiin kolme
kertaa, mutta joka kerta se ehti jäähtyä
ennen varsinaista saunaan menoa. Liekö
ollut vika ajastimessa vai ajastajassa.
Juhannuksena saunottiinkin sitten hiukan
väkevämmällä otteella remontoidussa
rantasaunassa.

Ajatus harhailee taas.

Joka tapauksessa. Maailma palasi, ja
löysin paljonkin epäkohtia. Kirjoitan
niistä jahka saan ajatuksia kasaan. Olen
joutunut informaatiotulvan uhriksi, ja
henkinen kotini on huuhtoutunut tiedon
mereen.

Vakavasti ottaen, muutamia linkkejä:

www.google.cn, eli Kiinan oma Google, ja
siihen liittyvä selvitys Googlelta. Ja
aiheeseen liittyen, haulla Chinese Democracy
kaivettu dokumentti YouTubessa.
Ja nopeat naurut tarjoaa tietenkin haku
aiheesta Falun Gong. Muistuu mieleen
Kiinan viranomaisten taannoinen lausunto
tiibetiläisistä munkeista, jotka kasaavat
luostariensa kellareihin asearsenaalia
ja kantavat pommeja kaapujensa kätköissä.

Erkki Ahon hieman arvotettu tiivistelmä
Seppo Konttisen kirjasta Salainen Pankkituki
- kuinka velallista kyykytettiin (Tammi 2008).
Ja Uuden Suomen Jarmo Virmavirran blogista
hiukan vastinetta kirjalle.

Niin, miten tällaisella päällä voisikaan
menestyä tiedon jäsentelykykyä mittavissa
kokeissa. No, pian palaan taas maailmaan,
toivottavasti, ja ajatustukokset menevät
menojaan. Katsotaan sitä jäsentelykykyä
sitten.

Näillä mennään

Perustetaan innovaatiolastentarha, säätiömuotoisena.
Laitetaan hallitukseen valtion nimittämät opettajat
ja muutama elinkeinoelämän edustaja. Hankitaan sille
rahoitus ainakin Nokialta ja Applelta, ja tietysti
puhelimet yhteydenpitoa varten ja iBookit, joilla
opetellaan kirjoittamaan. Kun ulkopuoliset tukijat
on saatu mukaan, niin kunta budjetoi innovaatiotarhaan
vielä 2,5 kertaisesti ulkopuolisen rahoituksen verran.

Nykyisen tarhaopettajan tutkintoa uudistetaan uuden
innovaatiotarhan tuloskeskeisen opetussuunnitelman
mukaiseksi. Lisäksi tehdään tarvittavat muutokset
lakiin sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön
kelpoisuusvaatimuksista (§ 7). Tällä toimenpiteellä
taataan, että innovaatiolastentarhassa voidaan
käyttää myös ulkopuolisia, muodollisesti epäpäteviä
opettajia, milloin näiden know-how on olennainen
osa innovaatiolastentarhan opetuksen korkean tason
takaamista.

Piirustustunneilla tutkitaan ja toteutetaan uudenlaisia,
innovatiivisia muotoiluratkaisuja, käsitöissä voidaan
kehittää kansainvälisessä ja motivoituneessa ilmapiirissä
huipputeknologiaa elinkeinoelämän tarpeisiin ja
laulutunnit voidaan korvata taloustieteentunneilla.
Ulkoilutunnilla voidaan käydä vaihdossa muissa tarhoissa,
mielellään USA:ssa ottamassa mallia sikäläisestä,
Newsweekin Kindergarten Ranking-listan kärkisijaa pitävistä
huippulastentarhoista. Samalla lapsille tarjoutuu
ainutlaatuinen mahdollisuus verkostoitua ja luoda
työelämässä myöhemmin tarvittavia suhteita.

Toisena tarhavuonna opetellaan sitten poseeramaan
kameralle, niin kuvissa kuin videollakin. Samalla
opitaan julkisuuden perusperiaatteet ja myös, miten
näitä periaatteita tulee hyödyntää esimerkiksi
politiikkaan pyrittäessä. Kun oman imagon luominen
on hallinassa, voidaan kesustella oman imagon
tuotteistamisesta.

Kolmantena vuonna keskitytään yksinomaan tekstiviestien
lähettämiseen, rahoitustuen lähteiden salailemiseen, sekä
oman puolueen jäsenten mustamaalaamiseen.

Innovaatiolastentarhan nimeksi tulee Turhapuro-tarha.
Nimi kuvastaa suomalaista innovatiivisuutta luovimmillaan,
onhan nimen antaja Uuno Turhapuro kunnostautunut
taiteen, tieteen, arkkitehtuurin, markkinoinnin,
tuotteistamisen, sijoittamisen ja biljardinpeluun
saroilla.

Turhapuro-tarhaksi yhdistyvät kolme lastentarhaa
muuttavat samaan tilaan Helsingin musiikkitaloon.

Turhapuro-tarha kasvattaa tarpeeksi muotoilijoita,
insinöörejä ja taloustieteilijöitä elinkeinoelämän
ja kehittyvän, kansainvälisesti kilpailukykyisen
Suomen tarpeisiin. Innovatiivsen suomalaisen
teknologian valmistaminen voidaan sitten ulkoistaa
vaikka Timbuktuun, paitsi paperialalla, jolla
tehtaiden sijoittaminen on sallittua ainoastaan
mahdollisimman kauniiseen Etelä-Amerikkalaiseen
luonnonmaisemaan, ja innovatiivisten konsernijohtajien
verotulot voidaan tulevaisuudessa ulkoistaa esimerkiksi
Monacoon.


p.s. Maassa on poliittinen kriisi. (Iltalehti.fi)

Tapa poliisi jo tänään

Niin, syy siihen miksi ylipäänsä sinne uutissivuille
eksyin, oli tietysti Steen1. Tulin taas viettäneeksi
liiaksi aikaa YouTubessa, ja jotenkin Leevien kautta
päädyin Raptoriin ja siitä sitten siihen Steeniin.

Ryhdyin tekemään vähän Wikipedia- ja kotisivu-pohjaisia
tutkimuksia. Pian kävi selväksi, että Steen1:n musan
kritisoiminen kielii ainakin siitä, että on espoolainen
ja myös siitä, että ei ymmärrä, että "Tapa sika
(a.k.a. poliisi)"-tyyppiset sanoitukset eivät ihannoi
väkivaltaa, vaan ovat kärjistettyjä esimerkkejä Idän
Arjesta. Ai niin, ja Idän Arkeahan ei Steen1:n musassa
ihannoida.

Joku tässä kuviossa mättää. Tyyppi on nuoriso-ohjaaja,
SKP:n kansanedustajaehdokas, ja jos blogiteksteihin ja
kaverin nelosella vetämään B-rappu-ohjelmaan on katsominen,
fiksu ja asiallinen. Ja silti Steen1:n musasta jää
minulle käteen lähinnä tyhjäpäinen kapinointi ja
turhanaikainen vittu-sanan viljely.

Olen ollut vuoden töissä Itä-Helsingissä leikkipuistoisssa.
Olen asunut Kontulassa. Olen nähnyt kaikenikäisiä
Itä-Helsinkiläisiä, kaikkien yhteiskuntaluokkien, sukupolvien
ja kansallisuuksien edustajia, tavannut lähipoliiseja,
terveyskeskushenkilökuntaa ja niin edelleen. Näistä valtaosa
on ollut aika selväpäistä porukkaa, huumeidenkäyttäjä on ollut
enemmän poikkeus kuin sääntö ja lapsetkin ovat voineet
suhteellisen hyvin, vaikka en kyllä koe omaakaan työtäni
tarpeettomaksi. Näistä lapsista ei kuitenkaan huou epätoivo,
eikä liioin aikuisista, ja poliisin työn kunnioittamista
ei tunnuta pitävän fasismin tukemisena. Alueelta on löytynyt
itse asiassa yllättävän vähän huumepiikkejä, ja esimerkiksi
keskellä kirkasta päivää tapahtuneita väkivallantekoja on
ollut niin vähän, etten muista yhtäkään.

Minulle ei vain mene jakeluun, miksi aikuinen ihminen jaksaa
räpätä siitä, kuinka itä on itä ja asiat eivät koskaan
muutu. Tosiasioita en lähde kiistämään:

"Jos sul on huumeongelma, sä asut Kontulassa
Jos oot somalialainen, niin sillon Meri-Rastilassa".

(Steen1; Sinisiä rappuja ja punaisia hintalappuja)

Näinhän se menee. Kyseenalaistan sen sijaan Steen1:n
ratkaisumallin:

Ville Itälä pitäis ampuu, puukottaa ja kuristaa!"
"Miksei kaikkia huumeita voi suoraan laillistaa,
Miksei niitä voi reseptillä apteekista poistaa?
(Steen1; Sinisiä rappuja ja punaisia hintalappuja)

Tai

"Nyt on aika kostaa, käydä kyttii vastaan!"
(Steen1; 100% vihaa ja väkivaltaa)

Poliittinen vaikuttaminen on hyvä idea. Mutta niin kauan,
kun Tony Halme pääsee eduskuntaan, tai Tanja Saarela
ministeriksi, on vika jossain muuallakin kuin asioista
päättävissä elimissä. Kun nykyajan nuoret saavat pleikkarin
kuusivuotiaana, kännykän seitsemänvuotiaana, iPodin
ja nettilataukset kahdeksanvuotiaana ja pienestä pitäen
tapitetaan Idolsseja, Huippumalleja ja Survivorsia,
niin onko tuo sitten ihme, että eduskuntaan valitaan
ne, jotka ovat hyvännäköisiä, eikä niitä, joiden siellä
kuuluisi olla? Europarlamentaarikolla on tässä ehkä
kuitenkin vähemmän sananvaltaa, kuin vaikkapa näiden lasten
vanhemmilla. Ankeista oloista voi ponnistaa, vaikka se
lähtökohtaisesti vaikeampaa olisi kuin svenskatalande
bättrefolkille. Olen sittenkin enemmän huolissani Forumin
mainoksista ("Vaatteet on keksitty, koska rahaan ei voi
pukeutua") ja niistä varteensa ottavista, kuin esimerkiksi
lähiönuorista, jotka aivan varmasti tietävät rahan arvon
pennilleen. Tappomielialan lietsominen ei johda mihinkään,
paitsi "kiinalaiseen demokratiaan".

Huumeiden laillistaminen rikollisuuden kitkemiseksi
on aika kestämätön vaihtoehto. Vai kuinka moni
rännittäjä vetää valtion laimentamaa, kun viereinen
kaveri tuo salaa maahan jotain sata kertaa vahvempaa
synteettistä? Ja jos huumeet laillistetaan, niin kynnys
kokeilla huumeita a.)nousee, vai b.)laskee?
Ja kuka ihan oikeasti haluaa, että muutenkin
hiljaisille ja luontaisesti syrjäänvetäytyville
suomalaisille ruvettaisiin oikein apteekin hyllyltä
tarjoamaan kannabista? Pari karjalaa ja snadi jointti
työuupumukseen? Ja meidän ikäisemme ihmiset jäävät
kaikki varhaiseläkkeelle 40-vuotiaana.

Mitä tulee itämafiaan, niin jokuhan sen huumeen myy.
Tuskinpa se meksikolainen viljelijä yhtään halvemmalla
valtiolle myy, kuin joku gangsteri naapurin Masalle.

Ja mitä tulee poliisin haukkumiseen, niin myönnän, Smash Asem!in
tapahtumat näyttivät siltä, että poliisi testaa uusia
kamppeita, kun ne nyt kerran on hankittu ja parempaakaan
tilaisuutta tuskin tulee. Jälkipyykin hoito oli ehkä vielä
nolompaa. Ja tästähän on vastuussa kyseiset rivipoliisit,
ihan niin kuin Connexin kuski on vastuussa YTV:n päätöksestä
nostaa lipun hintoja.

Kun puiston pihalta löytyi neula ja lähipoliisi tutki
viereiset kalliot, ja vieressä liikkuva poliisi otti
kiinni huumekuskia, olisi ollut kauhean vaikea mennä
huutelemaan sikaa siihen viereen.

Onhan tässä maassa epäkohtia. Huolestuisin enemmän
jos ei olisi, elettäisiin varmasti jossakin
kotimaanuutisblokissa totalitaarisessa valtiossa.
Ja epäkohdat pitää tuoda esille. Mutta onko epäkohtien
tuominen esille sitä, että syyllistetään hallitusta
nistien kaman vedosta ja poliisia siitä, että ne
tekevät niille määrätyt tehtävät? Ei sitä kamaa
sinne suoneen kukaan väkisin kaada, ja Lauri Lähipoliisi
ei kovinkaan paljon saa vaikuttaa Helsingin kaupungin
graffitipolitiikkaan.

Mikä oli tämän jutun juju? En vain käsitä,
miksi ne fiksut ja hyvät jutut pitää piilottaa
sellaisen turhakerroksen alle, että lopulta
kuulijalle jää kuitenkin sellainen kuva, että
tappouhkaukset, vittuilu ja kirosanojen suoltaminen
ovat se itseisarvo, eivätkä vaikuttamisen väline?

Kaikesta huolimatta suosittelen Steen1:n blogiin
tutustumista, ja miksei toki musiikkiinkin. Ammattitaidolla
ja ajtuksella tehtyä musaa kuitenkin, vaikka en sanomaa
allekirjoitakkaan.